perjantai 12. helmikuuta 2016

Mutta ketä ne siellä Tallituksessa oikein on?


Tokan hallitus eli tuttavallisemmin Tallitus on muodostanut kokoonpanonsa vuodelle 2016. Meidän lappihenkinen, hävyttömän kovaääninen ja muutenkin hieman sekavan olonen delegaatiomme onkin herättänyt jo useissa tapahtumissa kysymyksiä; ketä ne oikein on ja mitä ne täällä tekee? Selventääksemme muiden suurta hämmennystä ja tyydyttääksemme tiedonjanoa esittelemme nyt tämän vuoden hallituksemme. Katso ja ihastu!


Puheenjohtaja, Inga-Maaret Aikioniemi

Heipähei!
Tokka on minulle erityisen rakas osakunta ja haalareitani koristavatkin kaikki Tokan merkit. Toisinaan kuulen vitsailua siitä, kuinka olen omistanut elämäni tämän osakunnan palvonnalle, joka on kuin oma lapseni. Huhujen mukaan olen rakentanut kotiini myös pienen Tokka-alttarin, jonka kunniaksi teen kerran kuussa vasanpaistista käristyksen. Mene ja tiedä, käristys ainakin porisee keittiössäni suhteellisen usein.

Olen 24-vuotias viestinnänopiskelija ja alun perin paljasjalkanen rovaniemeläinen. Vaasassa olen viihtynyt, enemmän ja vähemmän, jo lähes neljä vuotta. Tokan puheenjohtajaksi päädyin ensimmäisen kerran jo vuonna 2013, kun osakunta heräteltiin venähtäneiltä talviuniltaan. Välissä käväisin vaihdossa Islannissa ja peejiin pestiin palasin vuodeksi 2016. Tehtäviini kuuluvat hallituksen paimentaminen, aktiivinen tehtävien delegoiminen muille sekä whatsapp-ryhmään huutelu muistutusten ja hienovaraisten käskyjen muodossa. Yhdessä koko hallituksen kanssa yritämme tuoda pienen palan Lappia länsirannikon helmeen Tokan tapahtumien kautta. Ehkä lievittääksemme koti-ikävää tai vain vankkumattomasta kotiseuturakkaudesta!

Tänä vuonna hallituksessa hääräilee niin rohki hienoa porukkaa, ettei tositokkalainen melkein malta edes odottaa tulevia tapahtumia. Tuu sieki kattomaan menoa ja nähhään Tokan tapahtumissa!

Inga-Maaret


Varapuheenjohtaja, Heidi Vaarala

Terve! Mie oon Heidi, 4.vsk kylteri ja toimin tallituksen varapuheenjohtajana. Olen kotoisin joulupukin hoodseilta Rovaniemeltä ja vuosia länsirannikolla on kertynyt toistaiseksi kolme. Tammikuussa pyörähti käytiin jopa kolmas hallitusvuoteni Tokan riveissä, Antti Tuisku –vastaavan pestiä kun en kenellekkään muulle ole toistaiseksi raaskinut luovuttamaan..

Vpj:n hallituspestin sisältö ei ole yhtä tarkkaan määritelty kuin muiden hallituksen jäsenten, vaan vpj toimii ikään kuin puheenjohtajan oikeana kätenä. Mun pääasiallinen tehtävä on siis jeesata puheenjohtajaa parhaani mukaan vaihtelevissa asioissa, esimerkiksi tammikuun jäsenillan tarjoilut laitettiin yhdessä Ingan keittiössä (rakkaudella!).

Antti Tuisku –vastaavan mediaseksikkääseen pestiin kuuluu erityisesti legendaarisen tokkapihleet-soittolistan täyttäminen rollon oman pojan tuotannolla sekä meidän Antin järjestelmällinen vainoaminen sosiaalisen median kanavissa. Perinteikkäästi vastaava on mm. lähetellyt Anatudelle ahkerasti fanipostia ja snäppejä. Ehkä se Antti tällä kaudella vastaa <3

Heidi


Sihteeri, Vilma Viertola

Hellou!
Mie olen Vilma (toisinaan myös murteellisemmin Vilima), 19-vuotias VINE-fuksi. Olen kotoisin Suomen rillumarei-pääkaupungista, Rovaniemen megalopolista. Vaasan idyllisiin merimaisemiin muutin viime syksynä.

Minua kehotettiin hakemaan Tokan hallitukseen ja päädyinkin hallituksen sihteeriksi tälle kaudelle. Sihteerin pestiin kuuluu olennaisesti kahvin kulutus, keittäminen ja kylmäksi käyneiden kahvikupposten sosialisointi omaa kofeiiniriippuvuutta kehittäviin tarkoituksiin. Koska kahvia ei saa ilman kahviporoja, koristaa hallituspaitaani titteli Poroporo. Kahvin läträämisen lisäksi sihteerin pestiin kuuluu olennaisesti erilaisten asiakirjojen, kuten hallituksen kokousten esityslistojen ja pöytäkirjojen, laatiminen ja hukkaaminen. Paperipolitiikka on kuitenkin kiinnostava osa yhdistystoimintaa — vaikkei sitä ehkä ensin uskoisikaan.

Jos sie olet kiinnostunut Lapista tai lappilaisuuden erinäisistä vivahteikkaista piirteistä, kannattaa ihan rohkeasti tulla juttelemaan hallituksen kanssa menoissa ja meiningeissä! Saattaa jopa olla, että keitämmä kahavit — tai käymme hakemassa moiset Oskusta dagenefterinä.

Vilma


Rahastonhoitaja, Iiris Teppo

Hei!
Olen Iiris, 21-vuotias kolmannen vuoden kauppatieteilijä. Olen kotoisin Alavudelta, Etelä-Pohjanmaalta ja vierailuni Lapissa voidaan laskea yhden käden sormilla. Ensikosketukseni lappilaiffiin sain kuitenkin jo pienenä tyttönä kun kävin ruokkimassa naapurini lemmikkiporoa Jakkea.

Tokan hallitukseen päädyin hakemaan kaverin kehotuksesta ja sain ensimmäisenä hallitutusvuotenani vastuullisen rahastonhoitajan pestin. Tehtävänäni on siis seurata ja kontrolloida Tokan massiivista rahaliikennettä. Tähän kuuluu muun muassa laskujen maksamista, kirjanpitoa ja kuittirallia.

Tarkkasilmäisimmät ovat saattaneet huomata komean hallituspaitani selkäpuolella hämmentävän tittelin ”yoloporo”. Tämä tarina ei valitettavasti tarkkaan kerro mitä kaikkea hulluuksia sitä on tullut elämän aikana tehtyä, mutta uteliaimmat ja rohkeimmat voivat tulla Tokan pirskeisiin kyselemään minulta tittelin taustoja!

Olitpa sitten Lapista tai mistä päin maailmaa tahansa se ei menoa haittaa, sillä olemme avaramielistä porukkaa. Kaikki ovat siis tasapuolisesti tervetulleita osallistumaan Tokan huikeisiin tapahtumiin! Jos minä viihdyn lappilaisten seurassa niin viihdyt varmasti sinäkin.

Terveisin,
Iiris


Projektivastaava, Verneri Lindholm


Morjens!
Olen 20-vuotias viime syksynä Vaasaan rantautunut kauppatieteiden opiskelija. Vaikka passissa lukeekin syntymäkotikunnan kohdalla Kaarina, olen asustellut suurimman osan elämästäni eri puolilla Lappia. Peruskouluni suoritin tunnollisesti Lapin tähtikunnassa (lue: Sodankylässä), minkä jälkeen suuntasin opiskelujen perässä Rovaniemelle.

Tokan hallitukseen päädyin nykyisin varapuheenjohtajana toimivan Heidin syksyllä Fontaanassa suorittaman aktiivisen rekrytoinnin ansiosta. Toimin kuluvalla hallituskaudella Tokan projektivastaavana, mikä pitää sisällään muun muassa tapahtumien järjestämistä ja suunnittelua yhdessä muiden tallituslaisten kanssa.

Epävirallinen roolini on Pullonpalauttaja, jonka vaativan ja vastuullisen tehtävän otin oma-aloitteisesti hoidettavakseni Tokan Salakaato –sitsien yhteydessä. Tämän roolin salaperäistä alkuperää ovat uteliaimmat yrittäneet selvittää esimerkiksi Littlepub-illassamme tammikuussa. Edellä mainittujen toimenkuvien lisäksi kannan ylpeästi myös hallituksen pakollisen kiintiömiehen titteliä.
Mikäli haluat väitellä esimerkiksi RoPs:n menestyksestä Veikkausliigassa tai keskustella vaikkapa viime vuoden hillasadosta (tai mistä vain siltä väliltä), tervetuloa juttelemaan niin kampuksella kuin Tokan tulevissa tapahtumissakin!

Verneri


Tiedottaja, Jenna Kiviniemi


Heippa! Mie olen Jenna, 22-vuotias Lapin tyttö Rovaniemeltä. Opiskelen nyt toista vuotta yliopistossa, pääaineena viestintää ja sivuaineena psykologiaa. Molemmista oon tykänny ku hullu puurosta! Tokassa toimin tiedottajana eli #someporona. Tiedottajan hommiin kuuluu mm. facebookin, instagramin, snapchatin ja blogin päivitys sekä vylkkärin järjestöjorinoiden kirjoittaminen. Eli ku lappilainen murre särähtää silimään meidän somessa tai jorinoissa, tiiättä että mie olen sen takana – ainaki aika monesti. Oon vähän semmonen tyyppi, että sana on hallussa paremmin näppäimistön äärellä ku puhuessa, mutta sehän tekee musta just oikian henkilön tiedottajan rooliin. Ku minnuun tutustuu, saa huomata juttujen olevan yhtä värikkäitä ku allekirjoittaneen tukka. Jos siis bongaat #someporon koomaisena yliopistolta tai vauhdissa pilheistä, tuuhan nykäseen hihasta jos siltä tuntuu.

Oon nyt ensimmäistä kertaa Tallituksessa ja jo vähän päässyt hallitushommien makuun, ja pakko sanoa että tää on kyllä ihan mun mieleen. Pääsee tutustumaan uusiin ihmisiin ja harjoittelemaan tiedottajan hommia ihan käytännössä, sellasta kokemusta ei koulunpenkiltä saa. Jos siis jonku pienen elämänviisauven tähän loppuun voisin sanoa, niin lähtekää aina mukaan kivoihin juttuihin. Niin ja Ana Tude on paras.

T. Jenna



Tiedottaja, Laura Helin

Heissan! Täällä ruudun takana on Laura, 22-vuotias toisen vuoden viestinnän opiskelija. Mä oon fuksivuonna liian monen lakkaboolilasillisen jälkeen lupautunut Tokan tiedottajaksi, ja samoissa hommissa oon nyt toista kautta. Kuulun Tallituksen wnb-lappilaisiin, sillä oon kotoisin niinkin kaukaa kuin Suamen Turust. Heti saatuani tarpeeksi järkeä päähän muutin kuitenkin Rovaniemelle, jossa kerkesinkin hyvän tovin asustella ennen paluutani tuulisempiin maisemiin. 

Meidän blogitekstit ja Facebookin tapahtumat on yleensä syntynyt mun yksiössä yön rauhattomina tunteina, ja jälkikin on usein sen mukaista - eli aivan loistavaa. Niiden julkisesti näkyvien tekstien lisäksi käytän kallista vapaa-aikaani suunnittelemalla keinoja Tokan näkyvyyden parantamiseksi, ja tietysti toteutan niitä esiintymällä koko osakuntamme eduksi muun muassa sitseillä ja muissa ilta-ajan nesteytyspainotteisissa vapaa-ajan tapahtumissa. Edustaessani ainoastaan omaa itseäni viihdyn parhaiten joko kuntoa kohottamassa, arvoisan pj:mme arkiaskareista raportoimassa tai sitten ihan vaan kahavilla. Hallituspaidastani löytyvä titteli Lihansyöjäporo on erään entisen hallituslaisen kieroutunut vastalause mun maailmanpelastajahippipeaceandlove-puolelleni. Sen lisäksi että otan kaikki maailman ongelmat yöuniini, oon muutenkin aika tyypillinen humanisti - teen vähän kaikenlaista vaikka en oikeastaan mistään mitään tiedä, paitsi että neliapilat tuottaa onnea ja TPS voittaa vielä joskus jääkiekon Suomen mestaruuden.

Kampuksella mut on helpoin löytää kaikkialta muualta paitsi luentosaleista, yleensä kahvikuppi kädessä, farkut kainaloihin asti vedettynä ja tukka vastaheränneen pörrössä vaapun menemään. Hihasta ei kannata nykästä koska oon pahemman luokan säikky, mutta ihan normaaleilla ja yleisesti hyväksyttävillä tavoilla saa ja pitääkin tulla jutskailemaan jos siltä tuntuu!

With love, Laura <3


Luova johtaja, Elisa Olsen


Moi!

Olen Elisa, ihan kohta 23-vuotias kolmannen vuosikurssin kylteri. Vaasan yliopistoon päädyin syksyn haun kautta, ja Tokkaan minua alettiin kosiskella heti tammikuun kastajaisista alkaen. Kotoisin olen Lapin Turun eli Kemin naapurikaupungista Torniosta, joka myös Suomen nuuskamekkana tunnetaan.

Tokan hallituksessa häärin nyt toista vuotta; vuoden 2015 sähelsin sihteerinä ja encoren suoritan luovaksi johtajaksi ylennettynä. Luovana johtajana tehtäviini kuuluu esimerkiksi haalarimerkkien suunnittelu, facebookin tapahtumakuvien kyhäily ja yleisten markkinointimateriaalejen toteutus. Yksi suurimmista saavutuksistani ja ylpeydenaiheistani on syksyn Salakaato-sitsien hyvin menneen lipunmyynnin kunniaksi julkaistu ”Liput meni hirveen nopeesti”-kuva.

Hallituspaitani selkäpuolella komeilee titteli "häröporo", jonka historia juontaa puhtaan viattomiin lausahduksiini, jotka armaat hallitustoverini tulkitsevat härskeiksi ja kaksimielisesti. Minähän en tietenkään sanomisillani mitään hävyttömyyksiä tarkoita - mitä pahaa muka on esimerkiksi lausahduksessani "täällä olisi rako saumattavaksi"?!

Minun ja muiden hallituslaisten juttuja kannattaa ehdottomasti tulla kuuntelemaan paikan päälle Tokan menoihin ja meininkeihin!

Lämpimin terveisin
Elisa

lauantai 6. helmikuuta 2016

Tutustuttiin jos haluttiin!


Tammikuun tullessa ja kevätlukukauden alkaessa myös osakunnat ovat heräilleet joulukoomastaan pitämään kaikennäköistä häppeninkiä hyvin levänneille opiskelijoille! Perinteisen tammikuisen tutustumisillan sijaan Tokka päätti antaa iltaansa osallistujille täyden vapauden valita illan sosialisoinnin määrän, ja järjestimmekin ensimmäistä kertaa Tutustu jos haluat! -illan, joka antoi sauman tutustua uuteen Tallitukseen sekä muihin opiskelijoihin rennoissa merkeissä. Koska rannikon säähän ei meille lappilaisille voi olla liian kylmä, emme nähneet tarpeelliseksi lämmittää saunaa vaan järjestimme illan Littlepubissa. Vaasan ytimestä löytyvä pubi osottautuikin varsin tunnelmalliseksi ja lämminhenkiseksi paikaksi viettää iltaa, ja veti ennätysmäärän janoisia, nälkäisiä ja viihdettä arki-iltoihin kaipaavia vaasalaistuneita opiskelijoita paikalle.

Illan menu oli astetta fiinimpi ja tarjolla oli perinteisen poropizzan lisäksi muitakin herkkuja. Rakkaudella valmistetut ruoat hupenivatkin illan edetessä viimeistä murua myöten vieraiden massuihin, ja keräsivät erittäin paljon kehuja makaroni-tonnikala-ketsuppi -budjetilla eläviltä opiskelijoilta. Tiistai-illassa myös lasit kilisivät tuttuun tapaan, ja Littlepubin edulliset viinit ja oluet houkuttivat yhtä jos toista vierasta virkistäytymään enemmänkin opiskelukaamoksen keskellä. Littlepub oli kehitellyt myös lappilaiseen teemaan sopivan lakkashotin, jonka toimivuus tietenkin testattiin koko Tallituksen voimin. Resepti jäi enemmän tai vähemmän salaisesti vain pubin henkilökunnan tietoon, mutta hallitukseemme kyseinen shotti upposi hyvin!


Ohjelma illan aikana oli lähinnä rentoa jutustelua ja vapaaehtoista tutustumista. Pöytiin oli jaettu myös lappibingon lappuja, joiden sisältämiä tehtäviä osallistujat innostuivat tekemään reippain joukoin. Huikeisiin palkintoihin sisältyi muun muassa liukuri, tazzakaakaota sekä tietysti lakkashotteja. Suosituksi ohjelmaksi osottautui myös tallituslaisten väsäämä Ota kuva -paikka, jossa oli mahdollisuus ottaa hauskoja selfieitä hallituksen askarteleman rekvisiitan kanssa. Vieraskirjakin innosti muutamia vieraita jättämään mielenkiintoiset terveisensä Tallitukselle. Iltaa siivittivät omalta osaltaan myös Littlepubin henkilökunta, jotka Antti Tuisku -painotteisen soittolistansa lisäksi tarjosivat erinomaista palvelua koko illan ajan.

Haluamme kiittää niin loistavan illanviettopaikan tarjonnutta Littlepubia henkilökuntineen sekä tietysti kaikkia paikalle saapuneita opiskelijoita! Kaikin puolin onnistunut ilta kirvoittaa varmasti uusia yhtä mahtavia arjen virkistäytymismahdollisuuksia. Nähdäänhän taas seuraavassa tapahtumassa!


Maljaa koholla pitäen,
Tallitus