tiistai 3. lokakuuta 2017

AHVENTIEN APPROT 2017

Lauantaina 23.9. järjestettiin perinteinen Ahventien Appro, jossa Tokka oli tietenkin mukana edustamassa. Ahventien Appro on viestinnän opiskelijoiden ainejärjestön CoMedia ry:n perinteinen syksyn tapahtuma, joka antaa hyvän syyn tutustua kuuluisaan Ahventiehen sekä sen asukkaisiin.
Ahventien Approt ovat kuten kaikki muutkin approt, joissa kierrellään rasteja ja kerätään pisteitä, mutta baarien sijaan kierretään opiskelijoiden asunnoissa. Keneltä muulta sitä oppisi Ahventien tavoille, ellei Ahventien asukeilta?
Tokka pääsi tänä vuonna pitämään rastia kahden Tokka-aktiivin luokse Ahventien paraatipaikalle kaiken vilskeen ja vilinän keskelle. Rastilla tehtävänä oli vastata lappiaiheiseen tietovisaan, samalla kun yksi ryhmän jäsenistä pyöri silmät sidottuna. Kun ryhmä oli selvinnyt kaikista haastavista kysymyksistämme, saivat he ohjeistaa sokkoa ryhmäläistään asettamaan nuijan Lapin vaakunaan oikealle paikalle, kuten Aasin häntä -pelissä. Ryhmissä tallitus näki hienoa ryhmähenkeä, ja jokainen ryhmä sai lappimiehen nuijan kutakuinkin oikeille sijoille.
Iso kiitos meidän Tokka-aktiiveille, joiden luona saimme pitää rastia sekä tietenkin kaikille teille approilijoille, jotka saapuivat meidän rastille! Nähdään taas seuraavassa tapahtumassa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti